Talonmiehen kesätuuraajasta hissiasentajaksi

12 Aug, 2022

SHU:n hissi- ja kunnossapitoasentaja, Joonatan Schroderus, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä töitä jo kahdeksan vuotta. Hän aloitti työuransa 14-vuotiaana, jolloin hän oli ensimmäistä kertaa kesätöissä talonmiehen tehtävissä vakuutusyhtiö Fenniassa. Samoissa hommissa vierähti monet kesät, aina vuoteen 2016 asti. 

Schroderus on opiskellut sähkö- ja automaatioasentajaksi Variassa. Koulutukseen sisältyi puolen vuoden harjoittelujakso, joka toi Schroderuksen ensi kertaa SHU:lle. Työharjoittelu kesti muutaman kuukauden ja tehtäviin kuului pääasiassa hissien modernisointiprojekteissa avustaminen. 

Sain alunperin isäpuoleltani vinkin ottaa yhteyttä Suomen Hissiurakointiin. Hän toimi vakuutusmyyjänä ja oli hoitanut SHU:n vakuutusasioita, jonka vuoksi tiesi yrityksen. Vinkki oli oikein hyvä, sillä sain harjoittelupaikan ja olen tavallaan samalla matkalla edelleen.

Työharjoittelun jälkeen Schroderus oli kesätöissä SHU:lla ja valmistuttuaan sähköasentajaksi keväällä 2018 hän sai vakituisen työpaikan hissi- ja kunnossapitoasentajana. Schoderus on opiskellut myös hissiasentajaksi työn ohella Taitotalossa vuosina 2020-2021.


Hissiasentajan työ on monipuolista, haastavaa ja vaihtelevaa


Hissialalla riittää töitä aina, sillä hissien on pakko liikkua ja niiden turvallinen käyttö edellyttää huoltoa. Hissilaitekanta kasvaa koko ajan, sillä kaikkiin uusiin kerrostaloihin ja liikekiinteistöihin rakennetaan hissit. Olipa hissi uusi tai vanha, se kaipaa ylläpitoa. Hissiasentajan työtehtäviin kuuluu tämä ylläpito eli erilaiset hissien huolto- ja korjaustyöt.

Työpisteeni on omalla huoltopiirillä. Lähtökohtaisesti ajan aina aamuisin suoraan kohteelle ja iltapäivällä kotiin, joskus käyn toimistolla. Työskentelen pääosin yksin. Jos meillä on hissialan opiskelijoita harjoittelujaksolla, niin yleensä minulla on joku heistä matkassa. Pidän opettamisesta ja olen hyvä siinä. Olen käynyt johtajakoulutuksen partiossa ja toiminut siellä johtajana lähes yhdeksän vuotta. On myös mukavaa vaihtelua tehdä välillä jonkun kanssa yhdessä töitä sekä saada vähän juttukaveria työpäivään ja seuraa lounaalle.

Haastavinta hissiasentajan työssä on hissilaitteiden suuri skaala. Laitteita on paljon erilaisia ja korjaustoimenpiteitä voidaan tehdä monella eri tavalla. Eroja on hissilaitteiden mallien ja merkkien välillä, mutta näiden lisäksi eroja ovat voineet luoda asentajat omalla työllään, mikä tuo oman lisänsä kuvioon. Eli vaikka on kaksi identtistä hissiä merkiltään ja vuosimalliltaan, on ratkaisut asennusten ja kytkentöjen suhteen voitu tehdä täysin eri tavalla standardit täyttäen. On haastavaa muistaa kaikki kommenrvenkit eri toteutustavoista. Joskus tulee myös vastaan tilanteita, joissa käy ilmi, että muutostöitä on tehty sopimattomalla tavalla, eikä toteutusta ole merkitty lainkaan piirikaavioihin ja piirroksiin. Tällöin ongelman aiheuttava muutos saattaa olla missä vaan ja vian selvittelyyn kuluu paljon ylimääräistä aikaa. Näissä tilanteissa täytyy toisinaan konsultoida kollegaa. Lisäksi haastetta päiviin tuo välillä yllättävät vikakeikat, jotka saavat aikataulut uusiksi. Yksi puhelinsoitto voi muuttaa koko päivän suunnitelmat.

Hissiasentajan työtehtäviin kuuluu myös asiakaspalvelu, mikä toteutuu yleensä työmaalla, kun sovitaan asiakkaan kanssa eri toimenpiteistä ja niiden kiireellisyydestä. Lisäksi tulee kysymyksiä monilta ohikulkevilta hissinkäyttäjiltä, hallituksen jäseniltä ja isännöitsijöiltä. Ihmisiä kiinnostaa, mikä on vikana ja miksi. Luonnollisesti monia harmittaa, että hissi on pois käytöstä, mutta kun asiaa käydään hieman yhdessä läpi, ovat asiakkaat hyvin ymmärtäväisiä. Nämä asiakaskohtaamiset ovat lähes poikkeuksetta mukavia ja tuovat hyvää mieltä päivään.

Yksi mieleenpainuvimmista projekteista oli Tampereella Millogilla, jossa armeijan kaluston huoltoyrityksessä uusittiin valtava tavarahissi. Vaihdoimme köysiä hissiin usean miehen voimin, sillä yksi köysirulla painoi noin sata kiloa, mikä teki työstä hyvin raskasta. Hissikuilu ulottui syvälle maan alle ja köydet kulkivat monen pyörän kautta. Saimme vaihdettua yhden päivän aikana yhden tai kaksi köyttä. Välillä oli pakko vaihtaa asentajia työn fyysisyyden vuoksi. Päivän päätteeksi kädet oli rakoilla ja maitohapoilla. Työhön oli viikko aikaa ja viikossa se saatiin tehtyä. Muut miehet olivat Tampereelta, mutta minä ajoin Vantaan ja Tampereen väliä edestakaisin viikon verran Hiacella kuulokkeet päässä. Olin juuri saanut ajokortin, joten oli aikamoinen reissu.

Parasta SHU:lla on hyvä työilmapiiri ja kivat kollegat

Olen työskennellyt SHU:lla kuusi vuotta. Meillä on hyvä työilmapiiri ja mukavia ihmisiä töissä. Työni on melko vapaata ja saan itse määritellä vikakeikkojen puitteissa, mitä teen milloinkin. Pääasia on, että hommat hoituu ja kaikki tulee tehdyksi. On hienoa nähdä ja kokea, että työntekijöitä arvostetaan yrityksessä. Joustoa on molempiin suuntiin, niin esimiesten kuin työntekijöiden puolelta. Suurin työviihtyvyyteen vaikuttava tekijä on SHU:n hyvät tyypit.

Tulevaisuudelta toivon paljon lisää oppia. Toivottavasti jonain päivänä kokemusta on karttunut niin paljon, että voisin toimia myös kouluttajana. Hissien lisäksi opettaminen ja kouluttaminen kiinnostaa minua, kertoo SHU:n hissi- ja kunnossapitoasentaja, Joonatan Schroderus.

 


Lue lisää SHU:n urapolkutarinoita

SHU:lle töihin? Katso avoimet työpaikat tästä