Urapolku ja henkilöstö, Uutinen

Sähköasentajasta hissien vianhaun asiantuntijaksi

SHU:n hissilaitteiden vianhaun asiantuntija, Antti Mulari, kiinnostui jo nuorena teknisistä laitteista ja niiden mekaniikasta. Hän työskenteli vuosina 2012–2015 Erikkilän Nostotekniikka Oy:ssä nosturien parissa, jossa työtehtäviin kuului nosturien asennus, sähköistys ja kokoonpano isossa tehtaassa. Sähkötekniikka kiinnosti erityisesti Mularia ja hän opiskeli työn ohessa oppisopimuksella sähköasentajaksi Espoon Omniassa. Vuoden 2014 valmistumisen jälkeen opinjano kasvoi edelleen ja Mulari toivoi uusia työhaasteita. Hissilaitteiden toiminta kiinnosti, joten hissialalle hakeutuminen tuntui seuraavalta loogiselta askeleelta uralla.


Sähköasentajasta hissien modernisointiasentajaksi 

Alkuvuonna 2015 SHU:lle haettiin hissien huoltoasentajaa. Mulari haki paikkaa ja sai sen. Työ oli mielenkiintoista ja jo kolmannen harjoitteluviikon jälkeen hän pääsi modernisointityömaalle auttamaan kollegaa, jonka jälkeen huoltoasentajan työt vaihtuivat hieman yllättäen modernisointiasentajan töihin.

Sattuman kautta pistäydyin työmaalla Kalliossa, jossa kollegani Jussi Matikka työskenteli. Autoin häntä köysien asennuksessa, jonka jälkeen apuani kaivattiin uudestaan. Sen aikainen työnjohtaja näki minussa ilmeisesti potentiaalia, sillä pian huoltotyöt vaihtuivat kokonaan modernisointityömaiksi. Tein pari työmaata Matikan kanssa, jonka jälkeen pääsin työskentelemään täysin itsenäisesti.

Työskentelin modernisointiasentajana kuusi vuotta, jonka aikana valmistui 60 projektia. Työ oli huoltoasentajan työhön verrattuna huomattavasti fyysisempää sekä tarkemmin aikataulutettua. Tiesin yleensä työmaiden aikataulut noin kolme kuukautta eteenpäin.

Oman paineen ja haasteen työskentelyyn toi tarkastuslaitos, joka valvoo työn laatua. Lopputuloksen pitää olla tiettyjen standardien ja vaatimusten mukaista. Opin valtavasti tuona ajanjaksona ja sain olla mukana myös projektisuunnittelussa, mikä oli erittäin mielenkiintoista. 

Modernisointiasentajasta hissien vianhaun asiantuntijaksi 

Syksyllä 2021 Antti Mulari siirtyi SHU:lla modernisointiasentajan tehtävistä hissien vianhaun asiantuntijaksi juuri perustettuun vikaryhmään. “Vikamiehen” työtehtäviin kuuluu hissin vikojen haku sekä välillä myös projekteissa auttaminen.

Vianhaun työtehtävät vaihtelevat aina tapauskohtaisesti. Joskus viat ovat satunnaisia ja ne voidaan korjata saman tien samalla käynnillä. Toisinaan taas viat toistavat itseään ja silloin syy-seuraus-suhteessa ja vian selvittelyssä saattaa mennä enemmän aikaa. 

Nykyään olen vähemmän kentällä, sillä aikaa kuluu enemmän dokumenttien selvittelyyn ja manuaalien tutkimiseen sekä ongelmanratkaisuun yhdessä tiimin kanssa. Liikun paljon – vaihdan paikkaa kohteelta toiselle ja aina tarvittaessa myös toimistolle. Työkalujen sijasta puhelin on kädessäni paljon. Nykyisessä työtehtävässäni tilanteet muuttuvat enemmän ja uutta saa oppia jatkuvasti. Pidän siitä, että työnkuva voi vaihtua lennosta. Nopeat liikkeet ja soveltavat työt pitävät mielenkiinnon yllä ja miehen hereillä.

Modernisointikohteita Mansesta Malmöhön 

Mulari kertoo mieleenpainuvimpia kohteita vuosien saatossa olleen mm. Vuosaaren metroasema, jossa modernisoitiin viisi hissiä.

Ympäristö oli mielenkiintoinen, sillä hissit ovat osittain ulkona ja niiden käyttöaste on kova. Työn suunnittelu ja toteutus oli todella haastavaa juuri vilkkaasti liikennöidyn metroaseman käyttöasteen vuoksi. Laadun täytyi olla priimaa, eikä virheitä saanut tapahtua.

Toiseksi erityisen kiinnostavaksi kohteeksi Mulari mainitsee Nokian Raskaat Renkaat, jonne rakennettiin uusi hydrauliikkahissi vuonna 2019. Tavarahissin kantokyky on 20 000 kiloa, ja sillä kuljetetaan traktorien ja maansiirtoautojen rengasmuotteja. SHU on suunnitellut ja toteuttanut hissin rakentamisen alusta loppuun asti raakaan betonikuiluun.

Projektissa kului yli kaksi kuukautta ja se oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen sekä sijainnin, että hissin fyysisen koon ja tekniikan vuoksi. Asuimme kollegani Esan kanssa Tampereella 2,5 kuukautta, joten ympäristö oli kovin erilainen myös työajan ulkopuolella.

Viimeisenä Mulari muistelee erikoista Eckerö Linen keikkaa.

Laiva lähti telakalle Etelä-Ruotsiin, Malmöhön ja me lähdimme mukaan matkaan yhdessä kollegani kanssa. Vaihdoimme telakalla hissikorin ovikoneiston viikon aikana, jonka jälkeen ajoimme takaisin Tukholmaan, josta tulimme toisella laivalla takaisin. Ikimuistoisen tästä keikasta teki erityisesti lokaatio.

Olen työskennellyt SHU:lla seitsemän vuotta ja viihtynyt hyvin. Parasta työssä ovat työkaverit sekä työympäristö. Meillä on hyviä suunnittelijoita ja johtajia, mikä vaikuttaa siihen, että tekemisen meininki toteutuu. Hyvä fiilis tulee myös siitä, että opiskelu työn ohella on mahdollista. Opiskelen tällä hetkellä Metropolian AMK:ssa monimuotokoulutuksessa sähköinsinööriksi. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut SHU:lla aina uusia haasteita niitä kaivatessani ja päässyt sitä kautta ruokkimaan uteliaisuuttani sekä kehittymään hissialan ammattilaisena, kertoo SHU:n vianhaun asiantuntija, Antti Mulari.

 


Lue lisää SHU:n urapolkutarinoita

SHU:lle töihin? Katso avoimet työpaikat tästä