Huoltomiehestä hissialan teknologiapäälliköksi

14 Oct, 2022

SHU:n teknologiapäällikkö, Jussi Matikka, kiinnostui jo nuorena erilaisista teknisistä laitteista ja vempeleistä. Pikkupoikana kädessä olivat enimmäkseen LEGO Technic -lelut, jotka kiehtoivat yksityiskohdillaan ja tekniikallaan. Luonnollisesti tekninen ala vei Matikan mennessään myös opiskeluissa. Lukion jälkeen hän opiskeli Metropolian ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui koneinsinööriksi vuonna 2013.

Matikka työskenteli opiskelujen ohessa kolmena kesänä kevythissien ja mikroautojen parissa. Työt sisälsivät erilaisia asennus- ja korjaustöitä. Tuolloin Matikka sai ensikosketuksen hisseihin ja siitä se sitten lähti – kiinnostuksen siemen oli kylvetty.

Syksyllä 2012 Matikka sai vinkkiä, että Suomen Hissiurakoinnilla olisi tarvetta Matikan kaltaiselle osaavalle kaverille, ja niin hän haki huoltomiehen paikkaa. Vinkin antoi Matikan sekä entinen että nykyinen kollega, Toni Järvinen, joka on nykyään SHU:n tekninen johtaja. Vinkki oli lähtenyt oikeaan osoitteeseen ja Matikka sai paikan. Työ sisälsi hissien huolto- ja korjaustöitä. Myöhemmin tuli aikakausi, jolloin työ keskittyi hissien modernisointiprojekteihin sekä sen jälkeen myös vikapuoleen ja korjaukseen.

 

Huoltomiehestä hissikorjaajaksi

Keväällä 2016 KONE lähestyi Matikkaa työtarjouksen kera ja niin hän lähti hissikorjaajaksi KONEelle Helsingin keskustaan. Hetken päästä yhtiössä vapautui erikoisvikamiehen paikka, jota Matikka haki ja myös sai. Työ sisälsi vaikeimpien teknisten ongelmatapausten ratkomista ja lisäksi myös uusiin ohjausjärjestelmiin liittyviä koulutustehtäviä KONEen teollisuusoppilaitoksessa. Pääsääntöisesti työt olivat ongelman selvitystä, ratkaisua ja sen jälkeen myös korjausta. Vaikka Matikka lähti KONEen leipiin, ei ”tupla ex-kollega Järvinen” unohtanut tätä, vaan piti yhteyttä ja muistutteli itsestään sekä SHU:sta.

”Toni aina tasaisesti soitteli ja houkutteli millä milloinkin, että tule Jussi takaisin. Järvisen taktiikka toimi ja heinäkuussa 2021 sitten annoin periksi pitkän puntaroinnin jälkeen. Aika oli oikea sekä työnkuva ja tarjous minulle sopiva. Lähtöni uuteen työpaikkaan on johtunut aina uudesta työnantajasta. SHU:lle paluu kiinnosti, sillä olin nähnyt ja kuullut nousujohteisesta vahvasta kasvusta. Toimitusjohtaja vakuutti minut henkilönä ja koko johto vaikutti olevan kunnossa.”

 

Erikoisvikamiehestä teknologiapäälliköksi

Jussi Matikka on toiminut SHU:n teknologiapäällikkönä heinäkuusta 2021. Työssään hän on pääasiallisesti kentän tekninen tuki sekä neljän vikamiehen esimies. Tiimi tukee valtakunnallisesti koko kentän toimintaa eli ratkaisee yhdessä haastavimpia ongelmia. Työnkuvaan kuuluu myös teknistä korjausmyyntiä sekä tarvittaessa myös modernisointiprojektien myyntiä. Vielä on menossa ns. kuhertelukausi eli oppimisvaihe. Paljon on opittavaa käytännön tasolla, mm. eri järjestelmien hallintaa ja asiakassuhteiden haltuunottoa.”

 

“Troubleshooter” niin työssä kuin vapaa-ajalla

Teknisten laitteiden toiminta ja ongelmien ratkaisu on kiinnostanut Jussi Matikkaa pienestä pitäen. Legot, polkupyörät, mopot ja autot. Miten ne toimii ja miten ne voisivat toimia vielä paremmin.

“Kaikenlaista on tullut “rassailtua” ja nykyäänkin harrastuksiin kuuluvat autot ja omakotitalotalon parissa puuhastelu. Tykkään ratkaista ongelmia sekä heittää myös haalarit niskaan ja korjata ongelmat. Nykyään työskentelen enimmäkseen toimistolla, mutta pidän paljon siitä, kun pääsen välillä kollegoiden kanssa kentälle. Parasta on se, kun keksii johonkin ongelmaan ratkaisun ja saa sen myös myytyä asiakkaalle. Tahtotila on se, että kaikki toimii ja on tehty niin hyvin kuin suinkin mahdollista.”

Jussi Matikka opiskelee työn ohessa Hämeen ammattikorkeakoulussa sähköpuolella. Koulutus on insinööreille luotu itsenäisesti toteutettava täydennyskoulutus. Tarkoituksena on hankkia sähköpätevyydet, jotta tulevaisuudessa voisi tehdä myös kaikkia sähköasennustöitä.
 

SHU on erinomainen työpaikka, jossa hommat etenee

“Minulle on tärkeää että työpaikalla on hyvä kommunikaatio, niin kollegoiden kuin alaisten välillä. SHU:lla on rento ilmapiiri ja tosi hyvä yhteishenki. Alusta asti oli selkeää, että hommat etenee SHU:lla, joten uskalsin hypätä kelkkaan takaisin. Ja niin ne ovat edenneet ja uskon, että sama suunta jatkuu myös tulevaisuussa. Kasvu on kovaa ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka isoksi toimijaksi päädytään. On hienoa saada olla mukana tällaisessa kasvussa ja kantaa omat korret kekoon”, kertoo SHU:n teknologiapäällikkö Jussi Matikka.

 


Lue lisää SHU:n urapolkutarinoita

SHU:lle töihin? Katso avoimet työpaikat tästä